Minä

  • tehnyt

Kymppilinja - Minä feat MariskaMarjan kotikaranteeni on ohi – ”Toivon, että ihmiset.

– "Aluksi tarkkailin itseäni ja kuuntelin oloani, mutta mitä pidemmälle aikaa kului sitä rauhallisemmaksi tulin." Marja käytti.

Käynnissä on jättimäinen psykologinen koe: olkaa kotona. Itse murrun jo neljäntenä päivänä. Päätän, että on hyvä idea.

Hyvä lukija, kirjoitan tätä kirjettä sinulle aikana, jollaista emme koskaan aikaisemmin ole kokeneet. Terveyttämme uhkaa ja.

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että JavaScript on käytössä. Tokion kesäolympialaiset siirretään koronavirusepidemian.

Hyvä Kouvolan Sanomien lukija, kaikki meistä elävät tällä hetkellä poikkeuksellisissa oloissa. Lapset ja nuoret ovat.

No, minä yritin tukea, mutta kun ovet oli lukossa. Valot ja ihminenkin näkyi näyteikkunasta katsottuna olevan sisällä, mutta.

Kauppalehden Markkinaraadissa keskustellaan muun muassa siitä, tarjoaako hallitus yrittäjille mahdollisuuden päästä.

Espoolaiset Seija Laajanen ja Jarmo Tuominen muuttivat viikko sitten koronavirusta piiloon mökilleen Lohjansaareen. – Itse.

Riihimäen Seudun Terveyskeskus Korkojen Nousu Korkojen nousu ei pelota suomalaisia – omat säästöt yleisin varautumiskeino korkomenojen kasvuun. Vain 11 prosenttia suomalaisista on suuressa määrin huolissa korkojen noususta seuraavan vuoden aikana, kertoo Danske Bankin Kotitalouskatsaus 2019:ssä julkistettu kyselytutkimus. Onko korkojen nousu nurkan vai korttelin takana? 19.2.2018 Taloudessa vuoden alku on ollut riemullista aikaa. Maailmantalous kasvaa ja Suomen vienti vetää
Ilja NHL-kausi 2019-20 laitettiin tauolle koronavirusuhan takia 12. maaliskuuta. NHL.com luo tauon aikana katsauksen kaikkien 31 joukkueen edesottamuksiin tällä kaudella. Tänään listataan Washington. Kun klikkaat mitä tahansa kohtaa tällä sivulla tai “Jatka sivustolle” -painiketta, annat suostumuksesi siihen, että Microsoft. Tämä on siirto, josta on spekuloitu siitä saakka kun GM Marc Bergevin paljasti La Presselle helmikuussa harkitsevansa.

Vastauksena nimimerkille ”Myös karanteenissa” (TS 24.3.). Olemme yli 70-vuotiaita, mieheni ja minä. Asumme maaseudulla,

Takavuosien F1-vaikuttaja ja nykyään lähinnä räksyttäjäkaartiin lukeutuva Flavio Briatore on ladannut todella tylyä tekstiä.

Tulevat viikot ja kuukaudet täyttyvät epävarmuudesta, pelosta ja myös menetyksistä. Uudessa ja uhkaavassa tilanteessa.

Kolmekymppinen Sari on avautunut yksinäisyydestään, jota korona-aika entisestään vain lisää hyvinvointisivuston juttusarjassa. -Nyt jos koskaan olisi ihanaa löytää toinen ihminen. Ei ole paljon.

Porvoossa, Näsin terveyskeskuksessa, käynnistyy koronaviruksen drive in -testaus maanantaina kello 12. – Se on sellainen,

Osa 52/52. Jimmy huomaa olevansa oudossa unessa, jonne koko valtakunta on vangittu. Kuka tämän kaiken takana on?

Minä kait oon tässä koronahuumassa harrastellu sitä samaa mitä ennennii ja vähän laajentanu tajuntaa. Tarkoitan että jotain.

Osa 39/52. Kun Paha-Jaska ottaa hyvin ansaitut nokkaunet, Björn vartioi isänsä aarretta. Jaska kuitenkin kuorsaa niin äänekkäästi, että Noita huomaa tilaisuutensa tulleen.

FC Interiin täksi kaudelle siirtyneelle Matias Ojalalle ovat tulleet tutuksi lähes kaikki pelipaikat maalivahtia ja.

Tämä turvapaikanhakijoiden ja sodan jaloissa traumatisoituneiden lasten aika nostaa monelle vanhalle suomalaiselle mieleen.

Tuomas Sammelvuo nosti päävalmentajana Suomen lentopallomaajoukkueen huipulle. Nyt hänen tavoitteenaan on viedä Venäjä.

Julkaistu: 19.3.2020 klo 20:40 Toukokuun loppuun mennessä pitäisi valmistua lähes 440 opiskelijaa ja vielä kesäkuussa yli 110.